Internetsivustot
Tänä päivänä Internetsivustot ovat tärkein mielikuvan kehittäjä niin yrityksille kuin yhteisöille sekä vaikkapa kansanedustaja-ehdokkaalle. Koska Neonella tietää oman kokemuksensa kautta, että Internetsivuston kehittämisellä voidaan parantaa ratkaisevasti yrityksen myyntiä ja kannattavuutta Neonella osaa antaa oikeanlaiset ohjeet myös asiakkaidensa käyttöön.
Neonellalle uusilta asiakkailta tulevista tarjouspyynnöistä ja yhteydenotoista yli 90% tulee Internetsivuston kautta ja niistä seuraavat uusien asiakkaiden tilaukset tuovat yli 20% liikevaihdosta. Neonellan asiakkaista suurin osa on tullut Internetsivuston välityksellä.
Mikä on tärkeää Internetsivuston suunnittelussa?
Tärkeimpinä arvoina Internetsivustojen suunnittelussa pidämme käytettävyyttä ja erinomaista hakukonelöydettävyyttä. Myös asiakkaidemme toiveiden mukainen graafinen ulkoasu ja sivuston päivittämisen yksinkertaisuus ovat asiakkaillemme, ja siksi myös meille, tärkeitä.
Olemme toteuttaneet vuodesta 2004 lähtien satoja Internetsivustoja ja kymmeniä palvelusivustoja ja portaaleja yrityksille, yhteisöille ja yksityisille henkilöillekin. Yritysasiakkaidemme kokoluokka on tällä hetkellä (1/2012) liikevaihdossa mitattuna 0-45 miljoonaa euroa. Ylläty Neonellan toteuttamien Internetsivustojen kilpailukykyisestä hinnoittelusta ja pyydä tarjous täältä >>.
Katso myös:
Neonella CMS julkaisujärjestelmä >>
Työnäytteitä Internetsivustoista >>
Hakukoneoptimointi eli SEO >>
Hakukoneoptimointi työnäytteitä >>
Neonellan sovelluskehitys >>
Neonellan ohjelmistotuotannon prosessi >>
Päivitetty 12.04.2012


